Ennakot

Kuva: Mikko Kalavainen
Hallitseva mestari vierailulle
Liiga jatkuu lauantaina Viitaniemessä. Monttuun saapuu kovin mahdollinen haaste, mitä härmäläisestä jalkapallosta löytyy – HJK. Hallitseva mestari – ja kovin todennäköisesti tuleva, saapuu landelle totutussa vireessä. Viidestä viimeisestä on yhtä monta voittoa. Viimeksi se murjoi Boltilla HPS:n 4-0, vaikkakin vierailla oli momentuminsa. Pallokerho puolestaan koki 0-1 tappion Kuopiossa. Vaikka KuPS ottelua hallitsikin, jäi vieraspiste muutaman sentin päähän.
⓵ Tiiviys testiin
HJK on viimeistellyt yli 3,5 maalin keskiarvolla ottelua kohden. Kuopiossa Pallokerho taisteli 90 minuuttia Nanna Leivosen johdolla. Lauantaina vähintään sama vire pitää löytyä uudelleen ja selkeisiin maalipaikkoihin sinivalkoisia ei voi päästää edes sitä vertaa kuin Kuopiossa. Klubi on päästänyt vain viisi maali, joten niissä paikoissa jotka eteen tulee, täytyy olla kliininen ja käyttää ne hyväksi. Tiiviin puolustuksen lisäksi testiin joutuu maalinteko.
⓶ Boltilla sitkeä esitys
Pallokerho pelasi toukokuussa Boltilla. Tuloksena oli 0-2 tappio. HJK hallitsi peliä, mutta vihreät pysyivät mukana tuloksessa aivan ensimmäisen puoliskon lopulle. Toisen maalin Klubi viimeisteli pilkusta. Ja sillä oli myös omat hetkensä, mutta tulos ei siirtynyt taululle asti.
⓷ Maalla ei aina ole mukavaa
Vaikka HJK on lauantaihin selkeä suosikki ja kaikki muu kuin 3 pistettä on heille varmasti pettymys, ei Keski-Suomen havumetsävyöhykkeeltä aina ole rallatellen palattu pääkaupungin valoihin. Pallokerhon ainoa voitto HJK:sta on vuodelta 2020 Harjulta. Siihen olisi kovin maukasta laittaa toinen perään.

Kuva: Pasi Aalto
Kymmenettä peräkkäistä liigavoittoa hakemaan Jyväskylään
Lauantaina HJK matkustaa Jyväskylän Pallokerhon vieraaksi klo 15 Viitaniemessä pelattavaan otteluun.
Huippuvireessä oleva HJK varmisti runkosarjan voiton edellisessä HPS-ottelussa, kun kolme kierrosta on vielä pelaamatta. Etumatkaa toiseen sijaan on jo 11 pistettä.
– Haluamme tietysti vielä kartuttaa viimeisistä peleistä pistetiliämme, joten vauhtimme ei tule hidastumaan, päävalmentaja Arttu Heinonen toteaa.
– Viime viikolta on otettu opit taas tulevaan. Hopsia vastaan teimme kaksi hienoa erikoistilannemaalia ja puolustimme mallikkaasti torjutun rangaistuspotkun lisäksi. Hyvät otteemme ruokkivat seuraavia koitoksia, Heinonen kertoo.
Joukkueella on takanaan kova harjoitusviikko.
– Nämä alkavat olla viimeisiä hetkiä, kun voimme harjoitella tällä tahdilla, koska syksyllä edessämme on useita tärkeitä pelejä lähekkäin toisiaan, Heinonen kertoo kuluneesta viikosta.
HJK sai hyvän tuloksen edellisestä kohtaamisestaan lauantain vastustajaa, JyPKiä, vastaan.
– Jyväskyläläiset onnistuivat pitkään pitämään ottelun tasaisena ja meidät pois maalinteosta täällä Boltilla toukokuussa. Jouduimme painamaan täysillä hommia voiton eteen ja todennäköisesti joudumme myös huomisessa kohtaamisessa, Heinonen enteilee.
Heinonen uskoo, että kulunut kausi on ollut pettymys JyPKille.
– He ovat olleet käytännössä koko ajan ylemmän loppusarjan viivan alapuolella. Heillä on ollut vaikeuksia tehdä maaleja, Heinonen miettii.
– JyPK pyrkii pelillään hakemaan pallonhallintaa. Pallon voittaessaan he tavoittelevat nopeaa etenemistä, mutta eivät saa tarpeeksi pelaajia boksiin viimeistelemään. Siitä saattaa johtuakin se, että maalinteko heiltä uupuu, Heinonen jatkaa.
Joukkueilla on edessään kuuma päivä, kun helteet jatkuvat viikonlopun ajan koko Suomessa.
– JyPKin on saatava pisteitä välttääkseen alemman loppusarjan, johon he ovat tällä hetkellä päätymässä taistelemaan ensi vuoden liigapaikastaan, Heinonen sanoo.
– Jyväskylässä on uusi, hyvä kenttä. Meille sopii paremmin myös isompi kenttä, jolla pääsemme toteuttamaan omaa pallollista pelaamistamme suunnitelman mukaan, Heinonen lisää.
Pelaajatilanne on hyvä, eikä uusia poissaoloja ole tullut. Minea Lassas on vielä sivussa tämän ottelun sairastelun jälkeen.