Hyppää sisältöön
HJK

HJK

HJK - PK-35 Vantaa
23.05.
5 - 0
Bolt Arena TN,
Helsinki
Yleisöä: 630
PK-35 Vantaa

PK-35 Vantaa

Ennakot

Lauantaina kotona PK-35 Vantaata vastaan

HJK kohtaa vantaalaiset lauantaina klo 14 alkavassa ottelussa.

HJK palaa kotikentälle viikko sitten sunnuntaina pelatun HPS-ottelun jälkeen. HJK siirtyi ensimmäisellä puoliajalla 2–0-johtoon, mutta HPS onnistui kaventamaan tilanteeksi 1–2 ja hätyyttelemään vierasjoukkuetta. HJK nappasi kuitenkin kohtaamisesta täyden pistepotin.

– Pyrimme jatkamaan hyvien ja tasapainoisten otteluiden sarjaa. HPS-ottelussa voi olla tyytyväinen siihen, että pystyimme vastaamaan kaksinkamppailuhaasteeseen hyvin, päävalmentaja Jonne Kunnas sanoo.

HJK pitää parhaillaan sarjataulukon toista sijaa hallussaan 15 pisteellä, ja eroa kärkeen on vain yksi piste.

Lauantain vastustaja PK-35 Vantaa on kärsinyt kauden kuudessa ottelussa neljä tappiota ja on tällä hetkellä liigassa seitsemäntenä.

– Huomenna on tärkeää, että pystymme rytmittämään pallollista pelaamistamme laadukkaasti sekä hyökkäämään suurella volyymilla boksiin, Kunnas kertoo.

– PK-35 Vantaa tarjoaa varmasti tiukan haasteen, mutta takana on vahva treeniviikko ja fiilis on korkealla. Kaikki haluavat näyttää parastaan kotiyleisön edessä, Kunnas päättää.

Ottelu pelataan lauantaina 23.5. klo 14 Bolt Arenalla. Otteluun pääset HJK:n Kansallisen Liigan kausikortilla, Klubien Klubi -kortilla tai tilauskausikortilla. Liput otteluun voit ostaa tästä!

MyClub-jäsenkortin omistavat HJK:n juniorit ja toimihenkilöt pääsevät veloituksetta otteluun. Lue lisää tästä!

HJK Naisten etkodisco

HJK:n uudistuneessa ottelutapahtumassa päästään nauttimaan hyvästä musiikista ja tunnelmasta. Lauantaina DJ Jana aloittaa keikkansa ovien auetessa Bolt Arenan ravintolassa klo 13.

HJK Store palvelee normaalisti ottelun ajan. Kausikorttilaiset saavat ostoksistaan 10% alennuksen.

Myös Bolt Arenan ravintolassa on tarjolla uusittu menu. Uutena Kansallisen Liigan otteluiden tuotteena herkullinen tapaslautanen ja talon viinilasi vain 13,90 €.

Tervetuloa Boltille!

Lauantaina kotona PK-35 Vantaata vastaan – HJK Helsinki


Punamustat lauantaina Töölöön

Punamustien sarjapelit jatkuvat lauantaina. Luvassa on pääkaupunkiseudun paikallisottelu, kun PK-35 Vantaa vierailee Helsingin Jalkapalloklubin luona Töölössä. Ottelu pelataan lauantaina 23.5. klo 14.00 Töölön jalkapallostadionilla.

Briotech Kansallisen Liigan runkosarja saavuttaa viikonloppuna puolivälinsä, sillä kierroksen otteluiden jälkeen kaikki joukkueet ovat kohdanneet toisensa kertaalleen. PK-35 Vantaa on kuuden pelatun kierroksen jälkeen sarjassa seitsemäntenä, mutta vain maaliero erottaa joukkueen viidennestä sijasta.

Voitokkaan avauskierroksen jälkeen Punamustien tulosvire kääntyi molliin. Joukkue hävisi neljä peräkkäistä liigaottelua, kunnes palasi jälleen viime viikolla voittojen tielle. Ensin IF Gnistan/T18 kaatui Suomen Cupissa selvänumeroisesti 0–9 ja sunnuntaina PK-35 Vantaa kaatoi liigassa Vasa IFK:n 2–1-kotivoitossa Punamustien osumista vastasivat taidokkaalla kantapäävolleylla osunut Netta Koso ja rangaistuspilkulta onnistunut Wilma Forsblom.

HJK sen sijaan lähti seitsemännelle ottelukierrokselle sarjataulukon toiselta sijalta. Helsinkiläiset ovat voittaneet viidesti, mutta kärsivät kärkiottelussa 2–1-vierastappion KuPSille. Viime viikonloppuna HJK haki Helsingin paikallisottelussa Lacee Bethean ja Kerttu Sareliuksen avausjakson osumilla 1–2-vierasvoiton HPS:stä.

PK-35 Vantaa ja HJK ovat toisilleen todella tuttuja joukkueita. Viime vuonna keskinäisiä otteluita kertyi harjoitusottelut ja Kansallinen Cup mukaan lukien peräti seitsemän, mutta tänä vuonna joukkueet eivät ole vielä kohdanneet.

Punamustien kokoonpanosta puuttuvat lauantaina varmuudella Saija Suni, Ella Koivu, Stina Virkkala, Noora Uusipaikka. Alexandra Lampinen, Netta Koso ja Ella Hatara.

Fiksusti ja rohkeasti

Viime viikon kahden voiton myötä PK-35 Vantaa lähtee viikonloppuun kohentuneella itseluottamuksella. Päävalmentaja Riku Remeksen sivussa ollessa valmennusvastuun kantava Sam Jammeh uskoo sen heijastuvan myös pelisuoritukseen.

– Joukkueessa on ollut voittojen myötä parempi fiilis ja harjoituksissa ollaan yhä enemmän hymyssä suin. Itseluottamus on jalkapallossa ihmeellinen juttu. Muutaman onnistumisen jälkeen kaikki tuntuu taas helpommalta, Jammeh sanoo.

– On kiva lähteä haastamaan kärkipään HJK:ta ja päästä katsomaan missä menemme niin joukkueena kuin yksilöinä. Lähdemme jatkamaan viime viikonlopun hyvää tekemistä ja hakemaan hyvää tulosta Töölöstä.

PK-35 Vantaa lähtee hakemaan sarjapisteitä kurinalaisella pelisuunnitelmalla, mutta samalla pelirohkeutta unohtamatta.

– Meidän pitää olla nöyriä ja pelata fiksusti. Emme saa antaa heille helppoja maalipaikkoja ja meidän pitää välttää turhia virheitä. Samalla meidän pitää kuitenkin olla rohkeita, Jammeh tiivistää.

– HJK tulee lujaa laidoilta, heiltä löytyy nopeutta ja he täyttävät rangaistusaluetta hyvin monella pelaajalle. Meidän pitää olla tilanteenvaihdoissa hereillä ja keskittymisen pitää olla kunnossa koko ottelun.

HJK – PK-35 Vantaa pelataan lauantaina 23.5. klo 14.00 Töölön jalkapallostadionilla.

Punamustat lauantaina Töölöön | PK-35 Vantaa

Search