Hyppää sisältöön
HPS

HPS

HPS - KuPS
29.05.
3 - 2
Briotech Arena,
Helsinki
Yleisöä: 347
KuPS

KuPS

Ennakot

Ennakko: HPS kohtaa sarjakärki KuPS:n Briotech Arenalla

Briotech Kansallinen Liiga: HPS – KuPS. Pe 29.5. klo 18.30. Briotech Arena, Helsinki. 

Ottelukumppanina Vuokatin Aateli

Perjantaina Briotech Arenalla nähdään todellinen huippuottelu, kun sarjakärki KuPS saapuu HPS:n vieraaksi. 

Joukkueet kohtasivat jo liigan avauskierroksella maaliskuussa Kuopiossa. Tuolloin pisteet jaettiin maalittoman tasapelin jälkeen.

KuPS on ollut HPS:lle perinteisesti haastava vastustaja. Joukkueet ehtivät kohdata yhteensä 16 kertaa ennen kuin HPS nappasi historiansa ensimmäisen voiton kuopiolaisista viime kauden Mestaruussarjassa Paloheinässä.

HPS:n kausi käynnistyi vahvasti. Avauskierroksen tasapelin jälkeen joukkue venytti voittoputkensa neljään otteluun. Viimeisillä kierroksilla HPS on kuitenkin kärsinyt niukat tappiot HJK:lle (1–2) ja Ilvekselle (0–1). Nyt HPS hakee paluuta voittokantaan kotiyleisönsä edessä.

Seitsemän pelatun kierroksen jälkeen HPS löytyy sarjataulukon kolmannelta sijalta. Joukkueen puolustuspelaaminen on ollut alkukaudella vahvaa, sillä HPS on päästänyt vain kuusi maalia.

Vastustaja

Viime vuosien kestomenestyjä KuPS on aloittanut kautensa vakuuttavasti. Ensimmäisen kierroksen tasapeli HPS:aa vastaan on edelleen joukkueen ainoa pistemenetys tällä kaudella. Seitsemän kierroksen jälkeen kuopiolaisilla on kasassa 19 pistettä maalierolla 18–7.

Viime kierroksella KuPS oli lähellä menettää pisteitä IF Gnistania vastaan Kuopiossa, mutta onnistui ratkaisemaan ottelun edukseen vasta lisäajan kolmannella minuutilla.

KuPS:n kokoonpano koki muutoksia viime kauden jälkeen. Hopsistakin tuttu puolustaja Helmi Vapola siirtyi Norjaan, hyökkääjä Anna Olmala Ilvekseen ja Ana Paula Silva Santos päätti pelaajauransa.

Tilalle KuPS hankki muun muassa hyökkääjä Piita Kytölaakson VIFK:sta ja keskikenttäpelaaja Anni Harmaalan PK-35:stä. Lisäksi joukkue vahvistui ulkomaalaispelaajilla Madelyn Robbinsilla (Treaty United, Irlanti), Rashida Bealilla (Gintra, Liettua) sekä Laura Spenazzattolla (Gintra, Liettua).

Poissaoloraportti

Perjantain ottelusta sivussa ovat Lotta PuolakkaTessa PerttulaMoona Nurminen sekä Venla Roine.

Kommentit

HPS:n päävalmentaja Antti Ruonala odottaa mielenkiintoista ottelua KuPS:ia vastaan.

– Kova joukkue on vastassa. KuPS pelaa ehkä vähän eri tavalla ja eri muodolla kuin suurin osa sarjan joukkueista, joten luvassa on varmasti erilainen peli. Pelasimme Kuopiossa avauskierroksella hyvän ottelun, varsinkin ensimmäisen puoliajan osalta. Olemme näyttäneet tällä kaudella, että pystymme hyvällä pelillä voittamaan kenet tahansa, ja tietysti lähdemme myös KuPS:ia haastamaan, Ruonala sanoo.

Ruonalan mukaan hyökkäyspelaamiseen tarvitaan enemmän laatua viime kierrosten jälkeen.

– HJK-peli oli mielestäni ihan hyvä, ja samalla esityksellä olisi voinut tulla parempikin tulos. Ilves-ottelu oli meiltä heikompi, ja erityisesti hyökkäyspelaamisen kanssa oli vaikeaa. Siihen pitää saada enemmän laatua ja toisteisuutta, jotta pystymme luomaan riittävästi maalipaikkoja. Puolustaminen on sen sijaan toiminut koko ajan hyvin, ja meitä vastaan on ollut todella vaikea tehdä maaleja, Ruonala toteaa.

Näin seuraat livenä

Pääsyliput ennakkoon myy Tiketti.

Yksittäisliput 13 € ennakkoon / 15 € portilta

Alennusryhmät 8 € ennakkoon / 10 € portilta

Ottelu näkyy suorana lähetyksenä Ruutu+ -palvelussa.

Ottelun tärkeimpiä tapahtumia voit seurata myös HPS:n Instagramissa.

Ennakko: HPS kohtaa sarjakärki KuPS:n Briotech Arenalla – Helsingin Palloseura ry


OT­TE­LUEN­NAK­KO: HPS – KuPS pe klo 18.30

Kovavireisen Kuopion Palloseuran voittojahti jatkuu perjantai-iltana HPS:n kotiareenalla

Briotech Kansallisessa Liigassa pelaavan Kuopion Palloseuran sarjakausi jatkuu perjantai-iltana vieraskentällä. Sarjaohjelmassa on nyt kahdeksannen liigakierroksen ottelu, jossa kotijoukkue Helsingin Palloseura pääsee ottamaan mittaa kovakuntoisesta KuPS:sta. Ottelun pelipaikkana on Paloheinässä sijaitseva Briotech Areena ja illan jännitysnäytelmää pääsee seuraamaan suorana lähetyksenä RUUTU-palvelun ääressä.

Kuopiolaiset matkaavat pääkaupunkiin väkevässä voittovireessä: KuPS on voittanut kuusi edellistä liigapeliään yhteismaalein 18-7. IF Gnistan kukistui viime viikonlopun kotiottelussa 2-1 ja perjantai-illan vieraspelistäkin lähdetään tavoittelemaan jälleen kolmea sarjapistettä.

”Me olemme vahvoja ja hyvin me olemme voittaneet otteluita ensimmäisen tasapelin jälkeen. Peli on kehittynyt alkukauden aikana askel askeleelta ja joukkueen pelaama jalkapallo alkaa näyttää siltä mitä me haluammekin”, päävalmentaja Ollipekka Ojala kiteyttää tiiviin alkukauden tunnelmat.

Sitkeä HPS tulee taistelemaan tiukasti jokaisessa pelitilanteessa

Briotech Kansallisen Liigan runkosarjakausi on juuri nyt puolivälissä: seitsemän sarjakierrosta on pelattu ja seitsemän on vielä jäljellä. Liigassa alkaa lauantain jälkeen kesäkuun FIFA-maaottelutauko, joka kestää keskiviikkoon 10.6. saakka. Kuopiolaisten seuraava liigapeli on ohjelmassa perjantaina 12.6. Myyrmäessä PK-35 Vantaata vastaan.

Kuopiolaiset kohtasivat HPS:n tämän liigakauden avausottelussa Väre Areenalla. Sarja-avaus päättyi silloin maalittomaan tasatulokseen tiukan kamppailupelin jälkeen ja samantyyppinen taisteluottelu on nytkin edessä. ”Hopsi” ei tule nytkään antamaan vastustajalleen mitään ilmaiseksi.

”HPS on aktiivinen ja tosi sitkeä vastustaja. Heillä on selkeä pelitapa ja he puolustavat hyvin omaa maaliaan. Joukkueessa on paljon laajuutta. Omanlaisensa peli tulee jälleen hieman heikkolaatuisella kentällä: tulee paljon nopeita irtopallotilanteita ja paljon kovia kaksinkamppailuja. Helppoa peliä ei missään nimessä tule ja me olemme valmiita siihen”, Ojala vakuuttaa.

Ojala: ”Joukkueeseen on saatu lisää laajuutta ja laatua on osoitettu peleissä”

Päävalmentaja on tyytyväinen oman joukkueensa tämänhetkiseen tilanteeseen. ”Meillä on tosi hyvä treeniviikko alla. Gnistan-voitto toi meille paljon lisävirtaa ja pelin kehityskohteita me olemme käyneet läpi tämän viikon harjoituksissa. Pelin rakenne on hyvä ja sellaisena me haluamme sen säilyttääkin”, Ojala sanoo.

”Olen tyytyväinen tämän kauden alkuun. Peli on kehittynyt toivotusti ja pelaajia on saatu terveiksi. Sitä kautta joukkueeseen on saatu lisää laajuutta ja laatua on osoitettu peleissä. Hyvässä tilanteessa me tällä hetkellä olemme”, päävalmentaja kiittelee.

Puolustajat Rashida BealSanni Kouva ja Helmi Perkaus ovat edelleen sivussa pelaavasta kokoonpanosta. Pelikentille palannut tähtihyökkääjä Gentjana Rochi paukautti Gnistan-pelissä todella komean voitto-osuman. Maalivahti Nelli Hautamäki, puolustajat Selja Leiwo ja Lotta Paavilainen, keskikenttäpelaaja Elli Mäkipelkola sekä hyökkääjä Tuuli Viinikka lähtevät ensi maanantaina matkustamaan U23-maajoukkueen jäseninä kovatasoiseen kansainväliseen turnaukseen Portugaliin. Suomen A-maajoukkueeseen valittu keskikenttätaistelija Aada Nurmi on pelannut tähän mennessä yhteensä 97 liigapeliä Suomen kentillä, joten sadan pelatun liigaottelun määrä lähestyy hyvää vauhtia.

Ojala: ”Tavoitteena on nyt pystyä kääntämään keväinen 0-0-tasapeli voitoksi”

KuPS-joukkueesta löytyy siten todella kovaa laatua jokaiselle pelipaikalle ja siksi perjantain vieraspelistäkin lähdetään tavoittelemaan kolmea sarjapistettä. ”Intensiivinen peli tulee aivan varmasti, jossa pelataan kovaa taistelufutista. Meidän tavoitteenamme on nyt pystyä kääntämään keväinen 0-0-tasapeli voitoksi. Pelimme on mennyt eteenpäin toivotulla tavalla ja siksi me lähdemmekin nyt hakemaan vain voittoa”, päävalmentaja toteaa.

OTTELUENNAKKO: HPS – KuPS pe klo 18.30 – KuPS – Kuopion Palloseura

Search