Hyppää sisältöön
HJK

HJK

HJK - HPS
19.07.
4 - 0
Bolt Arena TN,
Helsinki
Yleisöä: 739
HPS

HPS

Ennakot

Runkosarjan viimein kotiottelu sunnuntaina

HJK saa huomenna HPS:n vieraaksi klo 16 alkavaan Kansallisen Liigan otteluun.

HJK johtaa Kansallista Liigaa ja varmisti viime viikon Gnistan-ottelussa runkosarjan voiton 33 pisteellä. Ero toisena olevaan Kuopion Palloseuraan on jo kahdeksan pistettä.

– Olemme saaneet hyvän ja laadukkaan treeniviikon alle, ja joukkue on valmiina huomiseen. Totutusti tiukka kamppailu on varmasti luvassa huomenna, päävalmentaja Jonne Kunnas kertoo.

Sunnuntain vastustaja HPS on sarjataulukossa kolmantena 24 pisteellä, vain pisteen päässä KuPSista. HJK:n ja HPS:n ensimmäinen kohtaaminen Paloheinässä toukokuussa päättyi Klubin 2–1-vierasvoittoon.

– Meidän osaltamme tärkeää on pystyä pallollisessa vaiheessa rytmittämään pelaamistamme eri keinoin ja luomaan jatkuvaa uhkaa HPS:n alimmalle linjalle. Vastaavasti laadukasta vastustajaa vastaan meidän on oltava hyviä puolustussuuntaan ja suojeltava omaa boksiamme hyvin, Kunnas sanoo.

– Joukkue on saanut hienosti lisävirtaa äänekkäästä kotiyleisöstä. Kiitos siitä, ja tervetuloa paikalle myös huomenna, Kunnas lisää.

Ottelu pelataan sunnuntaina 19.7. klo 16 Bolt Arenalla. Otteluun pääset HJK Kansallisen Liigan kausikortilla, Klubien Klubi -kortilla tai tilauskausikortilla. Liput otteluun voit ostaa tästä!

MyClub-jäsenkortin omistavat HJK juniorit ja toimihenkilöt pääsevät veloituksetta otteluun. Lue lisää tästä!

HJK Naisten etkodisco

Sunnuntain matsipäivä alkaa klo 15 Bolt Arenan ravintolassa ovien auetessa. Ottelun etkoilla kuullaan live-DJ:tä ja HJK Store palvelee normaalisti ottelun ajan.

HJK Naisten POWER PLAY -malliston tuotteet ovat 25% alennuksessa HJK Storessa.

Tervetuloa viihtymään!

Runkosarjan viimein kotiottelu sunnuntaina – HJK Helsinki


Ennakko: Helsingin paikallisottelussa vastassa sarjakärki HJK

Briotech Kansallinen Liiga: HJK – HPS. Su 19.7. klo 16.00. Bolt Arena, Helsinki. 

Otteluennakon tarjoaa Vuokatin Aateli

HPS:n seuraava ottelu Briotech Kansallisessa Liigassa pelataan sunnuntaina Bolt Arenalla Töölössä, kun joukkue kohtaa sarjakärki HJK:n. 

Joukkueet kohtasivat toukokuussa Briotech Arenalla, jolloin HJK vei pisteet mukanaan tiukan ottelun jälkeen lukemin 2–1. Joukkueet kohtasivat myös talvella Kansallisen Cupin kaksiosaisessa välierässä, josta HJK eteni finaaliin yhteismaalein 6–0 (2–0 ja 4–0).

HPS lähtee runkosarjan toiseksi viimeiseen otteluun hyvistä asetelmista. Joukkue on sarjataulukossa kolmantena, vain pisteen päässä toisena olevasta KuPS:sta. Sarjakärki HJK on HPS:aa yhdeksän pistettä edellä.

Viime viikko tarjosi HPS:lle sekä onnistumisia että pettymyksiä. Joukkue varmisti keskiviikkona paikkansa Naisten Suomen Cupin finaalissa kaatamalla välierässä EBK:n vieraskentällä vakuuttavasti 4–0. Tammelan Stadionilla 6.9. pelattavassa finaalissa vastaan asettuu juuri HJK.

Sunnuntaina HPS jäi kuitenkin 1–1-tasapeliin VIFK:n kanssa Briotech Arenalla. VIFK:n piste oli joukkueelle ensimmäinen Briotech Kansallisessa Liigassa sitten viime vuoden heinäkuun. HPS lähtee nyt hakemaan paluuta voittokantaan sarjakärkeä vastaan.

Vastustaja

HJK on ollut kuluvalla kaudella odotetun vahva. Kahdentoista sarjakierroksen jälkeen helsinkiläiset ovat voittaneet 11 ottelua ja kärsineet vain yhden tappion, joka tuli toukokuun alussa KuPS:n vieraana lukemin 2–1.

HJK on tehnyt sarjassa eniten maaleja (34) ja päästänyt vähiten (9). Sarjan joukkueista ainoastaan HPS on päästänyt tällä kaudella yhtä vähän maaleja.

Suomen Cupissa HJK eteni viime viikolla finaaliin kaatamalla välierässä KuPS:n vieraskentällä 0–1. Liigassa HJK puolestaan haki viime kierroksella paikallisottelusta 0–1-vierasvoiton IF Gnistanista.

HJK:n sisäisen maalipörssin kärkeä jakavat Kerttu Sarelius ja Iiris Holmström, joilla molemmilla on seitsemän tehtyä maalia. Syöttöpörssin kärjessä on Miho Kamogawa seitsemällä maalisyötöllä.

Poissaoloraportti

Sunnuntain ottelusta sivussa on loukkaantumisen vuoksi maalivahti Tinja-Riikka Korpela. Lisäksi HJK:sta lainalla oleva Olivia Reis ei saa pelata omaa seuraansa vastaan.

Kommentit

HPS:n päävalmentaja Antti Ruonala odottaa joukkueelta selvää parannusta viime viikon VIFK-ottelun jälkeen.

– Viime viikon tulos oli meille pettymys. Toivottavasti saamme käännettyä sen energiaksi HJK-otteluun. Meidän pitää olla kurinalaisempia ja energisempiä, jotta pystymme pelaamaan hyvän ottelun ja saavuttamaan toivotun tuloksen, Ruonala sanoo.

Ruonala uskoo sunnuntain ottelun ratkeavan ennen kaikkea tehokkuuteen molemmissa bokseissa.

– Uskon, että ottelu ratkeaa pitkälti siihen, kumpi on parempi bokseissa ja pystyy käyttämään omat maalipaikkansa tehokkaammin. Se joukkue on vahvoilla, Ruonala arvioi.

Näin seuraat livenä

Ottelu näkyy suorana lähetyksenä Ruutu+ -palvelussa.

Ottelun tärkeimpiä tapahtumia voit seurata myös hetki hetkeltä -seurannasta HPS:n Instagramissa.

Ennakko: Helsingin paikallisottelussa vastassa sarjakärki HJK – Helsingin Palloseura ry

Search