Hyppää sisältöön
FC Honka

FC Honka

FC Honka - PK-35 Hki
17.07.
0 - 1
Tapiola N 1,
Espoo
Yleisöä: 368
PK-35 Hki

PK-35 Hki

Kotijoukkueen ennakko: "Honka lähtee hakemaan neljättä perättäistä voittoaan"

FC Honka on siis napannut kolmesta viimeisimmästä ottelustaan täyden yhdeksän pisteen potin. Viime kierroksella kaatui tiukan taistelun jälkeen JyPK, kun Vilma Hakala iski 2-1 voittomaalin Aino Nurmen syötöstä viisi minuuttia ennen loppuvihellystä. Ottelun avausmaalin keltamustille laukoi huippuvireeseen päässyt Dana Leskinen. Leskinen on heiluttanut vastustajan maaliverkkoja kahden viime ottelun aikana neljästi.

Perjantain otteluun Honka lähtee erittäin tasaisen sarjan sijalta neljä, pisteen perässä kärkipaikkaa jakavia HJK:ta sekä TiPS:iä.

Kansalliseen Liigaan täksi kaudeksi noussut PK-35 Helsinki on aloittanut kautensa vahvasti ja kärsi kauden avaustappionsa vasta viime kierroksella, kun Åland United oli parempi luvuin 0-2. Lisäksi joukkue on kerännyt kaksi tasapelipistettä sekä kaksi täyttä pistepottia. Otteluun se lähtee kahdeksan pisteen saldolla sarjan kuudennelta sijalta.

Joukkueen avainpelaajiin kuuluu mm. kapteeninnauhaa kantava Amanda Rantanen, joka on iskenyt joukkueen kahdeksasta tehdystä maalista puolet. Maalia vartioi HJK:sta saapunut Lotta Rosenström ja löytyy joukosta Hongankin paitaa aiemmalla urallaan kantaneita. Katja ja Krista Hakalalta löytyy kokemusta Hongasta usemammankin kauden ajalta, ja Alina Schrey oli mukana hopeamitaleihin päättyneellä viime kaudella.

Hongan hyökkääjä Jasmin Leppioja on puolestaan tehnyt vastaavan siirron toisipäin, sillä hän on viettänyt suuren osan juniorivuosistaan Pihlajamäessä.

– Perjantain peli tulee varmasti olemaan todella kova, mutta myös viihdyttävä. Vastassa on kova joukkue ja moni PK:n pelaajista on pelannut useita vuosia yhdessä. Se tuo varmasti paljon lisää heidän pelaamiseensa. Odotan innolla ottelua! On myös jännittävää pelata ensimmäistä kertaa omaa kasvattajaseuraani vastaan. Siellä on paljon ystäviä ja tutut valmentajat!

Leppiojan mukaan Honka lähtee otteluun nälkäisenä hakemaan neljättä perättäistä voittoa. Hän toivottaa kaikki tervetulleiksi paikan päälle Tapiolaan nauttimaan huippufutiksesta.

– Kolmen voiton putki lisää entisestään nälkäämme, sekä halua ottaa kotikentällä jälleen kolme pistettä. Se on näkynyt myös treeneissä. Olisi mahtavaa jos saataisiin Tapiolan perjantai-iltaan mahdollisimman paljon väkeä paikalle!

Search